Hyppää sisältöön

Kerimäen Alueleiri kokosi lähes 90 judokaa monipuolisiin harjoituksiin

Marraskuinen meininki kirkonkylällä piristyi hetkeksi, kun vajaat 90 judokaa kokoontui Kerimäen koulukeskukseen viikonlopun viettoon. Ohjattuja harjoituksia oli erikseen niin junnuille, kuntoilijoille kuin kisailijoillekin. Treenien välillä leiriläiset saivat nauttia maittavasta ruuasta, pelailla futsalia ja ihailla vastasatanutta vitivalkeaa.

Uutinen

Jari Kuokka

Junnujen harjoituksista
välittyi tekemisen into ja ilo. Harjoituksista vastanneen Kiteen Kipponin Sini
Hukka laittoi merkille, että nuoriso oli selvästi odottanut tilaisuutta päästä
leireilemään ja näkemään judotovereita pitkän tauon jälkeen. “Energiaa riitti
jokaisiin harjoituksiin, suurimmalla osalla jopa aamutreeneihin.

Junnuja oli
mukana vyöarvoltaan valkoisesta vihreään, ja kaikki pysyivät hyvin opetuksessa
mukana. Uskoisin kaikille tarttuneen jotain uutta kotiinviemisiksi”, Hukka
kommentoi.



Kuntoilijoita katan
saloihin opasti Lieksan Jigokun Teemu Puumalainen. Yhdessä tutkittiin, miten
katasta opittuja periaatteita voi soveltaa randorissa. “ Sieltä tulikin
todellisia ahaa-elämyksiä! Porukka treenasi hyvällä asenteella, ja pitkästä
aikaa oli mukavaa leireillä isommalla porukalla”, Puumalainen tiivisti.



Kilpailijoita koutsasi
kotiseuran Michael Geppert sekä Vantaan Jukaran Samuli Markkanen. Treenaajat
saivat makustella muun muassa Mihan kisa-uchimataa sekä Samulin sumigaeshia.
Luonnollisesti ohjelmaan kuului rutkasti randoria niin pystyssä kuin matossa.
Urhean eli  Pääkaupunkiseudun
urheiluakatemian valmentajanakin toimiva Markkanen vastasi myös aamuseitsemän
newazasessioista, joihin osallistui ilahduttavan iso joukko valkovöisistä
varttuneempiin. “Neljäs kerta leirillä, ja kaikki sujui taas täysin
onnistuneesti. Tämä on ollut meidän junnuille monesti vuoden parhaimpia tapahtumia,
kun saa viettää judokaverien kanssa aikaa rennoissa ympyröissä ja tutustua
toivon mukaan uusiinkin. Ainakin tuntemattomia pareja on ollut tarjolla
runsaasti”, summasi Markkanen.



Järjestävän seuran
puolesta leiri sujui mukavasti. Kokeneemmat kirkkopitäjän vierailijat pitivät
pienemmistään huolta, ja treeneissä vältyttiin isommilta haavereilta. Nuorta
sukupolvea oli reilusti mukana, ja toivottavasti he myös palaisivat lajin
pariin viikosta, vuodesta ja leiristä toiseen. Ainakin Kerimäen vakiokävijöiltä
olemme saaneet säännöllisesti kuulla, että tuttuun ja turvalliseen
pikkupitäjään on ilo palata laadukkaiden treenien ja hyvin järjestettyjen
olosuhteiden pariin. Pienellä talkooporukalla saadaan
tahdonvoimalla paljon aikaan.

Kirjoittaja: Marianne Kosonen

  • Uutinen
  • 28